Ainoa ajanjakso elämässämme, jolloin pidämme vanhenemisesta
on silloin kun olemme lapsia.
Jos olet vähemmän kuin 10-vuotias, niin olet niin innoissasi vanhenemisesta,
että ajattelet ikääsi murtolukuina.
"Kuinka vanha olet?"
"Olen nejä ja puoli!"
(Et tule ikinä olemaan kolmekymmentäkuusi ja puoli).
Olet neljä ja puoli ja ihan kohta viisi!
Siinä on koko jutun juoni.
Teini-ikäisenä sinua ei pidättele enää mikään.
Hypit seuraavaan mahdolliseen numeroon, tai jopa parin numeron ylitse.
"Kuinka vanha olet?"
"Ihan juuri 16!"
(Voisit sanoa 13, mutta ihan kohta olet 16!)
Ja sitten tulee elämäsi paras päivä....
Tulet 21 vuoden ikään.
Jopa sen sanominen on kuin pieni seremonia;
TULET 21 VUODEN IKÄISEKSI. JESSSS!!!!
Mutta sitten täytät 30.
Oho, mitä oikein tapahtui?
Ihan kuin olisit hapanta maitoa!
(Hän täytti ja meidän piti heittää hänet pois).
Enää ei ole hauskaa, olet vain hapan möykky.
Mikä on vinossa? Mikä on muuttunut?
TULET 21-vuotiaaksi, TÄYTÄT 30 vuotta, ja sitten LÄHESTYT neljääkymmentä.
(ohhoh! Painahan jarrua, kaikki on luisumassa käsistä!)
Ennen kuin huomaatkaan, SAAVUTAT 50 ja kaikki mistä ikinä unelmoit, on mennyttä.
Mutta odotas!!! Sinä SELVIYDYT kuusikymppiseksi. Etpä olisi uskonut!
Sinä siis TULET 21-vuotiaaksi, TÄYTÄT 30, LÄHESTYT neljääkymmentä, SAAVUTAT 50 ja SELVIYDYT kuusikymppiseksi.
Olet saavuttanut jo sellaisen vauhdin, että TÖMÄHDÄT seitsemäänkymmeneen!
Sen jälkeen elämä onkin jo päivä kerrallaan-meininkiä.
Tömähdät jopa keskiviikkoon!
Pääset kahdeksalle kymmenellesi ja jokainen päivä on täydellinen ympyrä;
TÖMÄHDÄT lounasaikaan;
päivä TÄYTTÄÄ 16.30;
SAAVUTAT nukkumaanmenoajan.
Eikä se siihen pääty.
Yhdeksänkymppisenä alat kulkea takaperin;
"Olin ihan juuri 92".
Sitten tapahtuu outoja.
Jos sinusta joskus tulee satavuotias, tulet uudelleen lapseksi
"Olen 100 ja puoli!"
Tulkoon sinusta terve 100 ja puoli vuotias.
KUINKA PYSYÄ NUORENA?
1. Heitä mielestäsi turhat numerot. Niihin kuuluvat: ikä, pituus ja paino.
Anna lääkärisi huolehtia niistä. Siitähän sinä hänelle maksat.
2. Pidä vain iloluonteiset ystävät.
Hapannaamat saavat sinutkin masentumaan.
3. Jatka oppimista.
Opettele tietämään enemmän tietokoneista, käsitöistä, puutarhanhoidosta, mistä
tahansa.
Älä ikinä anna aivojesi laiskotella. "Joutilas mieli on paholaisen työkalu".
Ja paholaisen nimi on Alzheimer.
4. Nauti pienistä asioista.
5. Naura usein, pitkään ja äänekkäästi.
Naura kunnes joudut haukkomaan henkeäsi.
6. Joskus kyyneleet vain tulevat.
Kestä se, sure ja jatka elämää.
Ainoa ihminen, joka on kanssamme elämämme loppuun saakka, katsoo vastaan
peilistä. ELÄ niin kauan kuin olet elossa.
7. Ympäröi itsesi asioilla joita rakastat.
Olipa se perhettä, lemmikkieläimiä, muistoja, musiikkia, kasveja, harrastuksia,
mitä tahansa. Kotisi on turvapaikkasi.
8. Pidä huolta terveydestäsi:
Jos se on hyvä, säilytä se.
Jos se on häilyvä, paranna sitä.
Jos et itse voi sitä parantaa, hanki apua.
9. Älä tee matkoja syyllisyyteen.
Tee reissu ostoskeskukseen tai toiseen kaupunkiin tai jopa toiseen maahan.
Mutta älä mene sinne, missä syyllisyys asuu.
10. Jokaisen tilaisuuden tullen: Kerro rakkaimmillesi, että rakastat heitä
JA MUISTA AINA:
Elämää ei mitata hengenvetojen määrällä, vaan niiden hetkien määrällä, jotka saavat henkemme salpautumaan.
Meidän kaikkien pitäisi elää täyttä elämää joka päivä!!!
| 2008-08-12 - Musiikki | |
Kyllä se niin vain on et 80-luvulla tehtiin parasta musiikkia....onkohan kukaan mun kans samaa mieltä???? Mut mikä voi olla hienonpaa kuunnella kuin esim. Iron Maidenin Number of the beast ja sit Pelle Miljoona, Hanoi Rocks jne. Onhan noi kaikki olemas vielä, mut sieltähän ne on lähteneet...no Pellehän oli jo 70-luvulla. Sit oli hienoja punkbändejä sillon esim. Appendix. Tuli aivan haiku olo yks päivä, ku kuuntelin Pyhien Nukkejen cd:tä.....Se oli sitä surutonta nuoruusaikaa Irwiniä siteerattuna.
Joskus aatteli vanhemmista ihmisistä et mitä ne nyt esim. kuuskyl lukuu niin haikeena muistelee, mutta niinpä niin: vuodet on vieriny, niin ite yhtä haikeena muistelee 80-lukua

Just alkoi toi Rokkarille morsian-sarja. Sitä ihme kyllä oon seurannut (oon laiska tv:n katsoja...).....Kuinka joku ihminen voi olla niin rasittava ku toi Lacey tossa???!!!
Tänään olin pyöräilemäs ja olin kuin uitettu kana kun kotio pääsin, mun tuuria...

| 2008-08-10 - Lauantai | |
Kirjotetaas nyt tännekin jotain.... Päiväkin on vaihtunut yöksi....mut mitä välii.
Ketutuskäyrä nousi tänään aika korkeelle, siispä, mitä tästä opimme: älä oo tekemisis ihmisten kanssa, joiden kanssa ei oo niin lämpimät välit!!!! Mutta, Irwinkin lauloi:...vain elämää, ei sen enempää.....